maanantai 5. syyskuuta 2022

Yrittäjän päivä vuonna 2022

 Aivan luvattoman pitkä aika on kulunut siitä, kun olen viimeksi tänne blogini puolelle kirjoittanut. Facebookin puolella olen näköjään viihtynyt paremmin kuvajulkaisujen muodossa. 

Monenlaista on tapahtunut sitten viime kirjoittamani: muun muassa muutto Kanta-Hämeestä Päijät-Hämeen puolelle itselliseksi naiseksi ja sen myötä sitten uuteen asuinseutuun tutustumista. Korona-aika on vain hiukan tätäkin hidastanut, kun alkuun piti pitää välimatkaa kaikkiin. Ehkäpä tässä vähitellen iittiläinen elämänmeno kuitenkin tulee tutuksi ja itsekin muokkaantuu yhdeksi lenkiksi iittiläisten käsityöläisten pitkään ketjuun. 

Tykkimyssypohjien ja tykkimyssyjen parissa puuhailen edelleen intohimoisesti ja tokihan työpäiviin mahtuu myös kansallispukujen muiden osien ompelua. 

Kakkoskoppia työstettävänä

Tämän ihanaisen Vihdin tykkimyssyn kuvista paljastuu taustalta, missä merkeissä on ulkona tullut vietettyä aikaa. 

Vihdin tarkistetun puvun tykkimyssy takaa...

sivulta...

ja tadaa! Klapihommiakin on tullut tehtyä

Sen lisäksi, että teen pukuompelua suoraan asiakkaille, niin ompelen myös alihankintana Suomen Perinnetekstiilit Oy:n asiakkaiden pukuja. Jos haluat Perinnetekstiilien valikoimissa olevan puvun mittojesi mukaan valmistettuna mun ompelemanani, niin esitä heille tilausta tehdessäsi toiveeksi, että Ommelpuu/Sari valmistaisi pukusi.

Yksityiskohta Suomen Perinnetekstiileille ommellusta
Karstulan miehen liivistä

Ompeluhommia täydentää mukavasti talvikaudella opetukset lähiseudun kansalaisopistoissa (ja pistokeikkoina kauempanakin). Tällä hetkellä on sovittuna kansallispukuompelu- ja tykkimyssykursseja Wellamo-opistolle Lahteen, Mäntsälän kansalaisopistolle Pukkilaan ja Ikaalisten kansalaisopistolle. Kutsuttaessa pistäydyn myös muuallakin.

Ainakin näissä opistoissa opetan kaudella 2022-23

Eikä sitä vapaallakaan olla käsitöitä tekemättä, joten syksyn jo kolkutellessa ovella ja talven odotellessa taustalla vuoroaan, niin vapailla on jo sukkapuikot käynnistetty: 

Kukahan nämä sukat saa?

Ja mitä sitten oikeasti tänään tapahtui: Kiertelin ympäri ämpäri maakuntia hakien sekä työhön että yksityispuoleen liittyviä tavaroita ja istuin muutaman tunnin läppärin ääressä teetä juoden. Noh, toki siinä teetä lipittäessäni tein työjuttuja... ainakin melkein koko ajan. Ompeluhommien vuoro on sitten jälleen huomenna.

tiistai 28. huhtikuuta 2020

Kansallispuku-ryhmä 10 vuotta (eikä suotta)

Ihanaakin ihanampi iloa, riemua, tietoa ja taitoa uhkuva Facebookin Kansallispuku-ryhmä juhlii ke 29.4. - la 2.5. kymmenvuotista taivaltaan.

On ollut ilo olla nämä vuodet osa ryhmän arkea yhtenä ylläpitäjistä. En voi kyllin ylistää ryhmäläisten asiallista toimintaa, mikä on muokannut ryhmästä hyvän olon keitaan, jossa voi esittää myös niitä itestä tyhmältä tuntuvia kysymyksiä. Iloiten voin myös todeta, miten ryhmäläiset auttavat toisiaan erinäisissä kansallispukuihin liittyvissä haastetilanteissa ja myös iloitsevat yhdessä toistensa kanssa pukujen äärellä.

Hyppää mukaan ilonpitoon!


Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.

torstai 2. tammikuuta 2020

Tykkimyssytehtaasta hyvää iltaa!




Kaipaako kansallispukusi tykkimyssyä? Oletko aikeissa valmistaa sen itse? Joku näistä voisi olla juuri sinun tykkimyssysi pohja.
Kuvassa pohjat ovat vielä hieman ruttukasoja, kun paperi on märkää. Hiukan siis pitää vielä näille näyttää silitysrautaa, jotta siliävät. Oikein mukavasti kuivuvat noiden tukkien päällä, kun puuhellassa tuli loimottaa antaen lisälämpöä.

Pyrin pitämään varastossa muutamia peruspohjia (yleismalleja 1, 2 ja 3) jotka käyvät monen puvun tykkimyssyn pohjaksi. Tarkistettujen pukujen pohjat  valmistan tilauksesta.






keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Muutoksen tuulia syksyllä 2019

Päivätyöni päätyttyä olen jälleen aktivoimassa kansallispukuvalmistusta omissa nimissäni. Olethan rohkeasti yhteydessä, mikäli kaipaat uutta pukua, vanha pukusi kaipaa korjausta tai uusia osia.

Kuvissa muutamia tekemiäni kansallispukuihin liittyviä ompelutöitä

Rautu-Sakkolan huntu
Ensimmäinen kokeiluni täydennyskoulutusviikonloppuna

Hämeen tarkistetun naisten puvun liivin körttien ompelua. 

Huonokuntoisesta Alavuden puvusta muokattu kiilasarafaani,
Rovaniemen tykkimyssyn kirjailusta ideansa saanut paidan kirjonta
sekä Kansallispukuraidat-kankaista ommeltu tanssiasu 

tiistai 1. marraskuuta 2016

Pukuvalmistusta kahdessa paikassa

Työskentelen nykyisin kansallispukuvalmistajana Suomen Perinnetekstiilit Oy:ssä ja teen vain rajoitetusti muuta ompelua.

Tykkimyssypohjia perinteisin menetelmin valmistan edelleen säännöllisesti ilta- ja viikonloppupuhteena. Mahdollisuuksien mukaan (vuorokauden tuntien riittäessä) ompelen myös kansallispukuja käsityönä ja pukuihin liittyviä korjauksia. Myös tykkimyssyjä valmistuu tarpeen mukaan.

Kuivumisen eri vaiheissa olevia tykkimyssypohjia.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Tuusulan kansallispuvun tasku

Olin touko-kesäkuussa 2013 neljä viikkoa opintoihini liittyen työssäoppimisjaksolla Taito Uusimaan Järvenpään käsityökeskuksessa.

Ohjaajani Marjo Vainio oli jo aloittanut tämän Tuusulan naisen kansallispuvun taskun valmistamisen. Kun sain taskun käsiini oli sininen verkakangas ja aukoista näkyvät silkkikangastilkut jo ommeltu ompeleella toisiinsa ja kuvioiden ympärillä olevaa ketjupistokirjontaa hieman aloitettu. Jatkoin kirjontaa Marjon 'käsialaa' jäljitellen sekä ompelin taskun muutoinkin valmiiksi.

Silloin ompelun valmistuttua nappasin pikaisesti kuvan ja nyt huomaan, että olisihan tuota taskua hiukan voinut höyryttää ennen kuvaamista, kun taustapellavassakin näkyy taitejälkiä. No, silloin oli kiire syöksyä eteenpäin, joten sitä 'siistiä' kuvaa ei tullut otettua.